Turskaa vihannespedillä
Esivalmistelu
Valmistusaika
Kokonaisaika
Raaka-aineet
- 800 g turskafileetä
- ½ l vettä
- ½ dl suolaa
- 250 g pinaattia
- 2 porkkanaa
- 2 salottisipulia
- 12 mustaa oliivia
- ½ sitruunan mehu
- oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
- 1 dl korppujauhoja
- 1 sitruunan raastettu kuori
- 1 dl persiljaa
- 2 tl timjamia
- 2 rkl pinjansiemeniä
- 1 dl oliiviöljyä
Valmistusohjeet
- Sekoita suola veteen ja keitä kunnes suola on liuennut. Jäähdytä liemi. (Kuuma liemi kypsentää kalat.) Anna turskapalojen maustua suolavedessä noin 15 minuuttia. Huuhtele varovasti kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla.
- Paista turskapaloja 225-asteisessa uunissa 4-5 minuuttia. Ota ulos uunista ja kaada kaloista irronnut neste pois.
- Raasta porkkanat ja salottisipulit. Leikkaa oliivit kahtia.
- Paista pinaatti, porkkanat ja sipulit oliiviöljyssä pannulla noin kolme minuuttia. Lisää oliivit.
- Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla koko ajan sekoittaen, etteivät pala. Leikkaa veitselllä pieneksi.
- Sekoita kulhossa korppujauhot, sitruunan raastettu kuori, pilkottu persilja, timjami, pinjansiemenet sekä oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Levitä pinaatti-porkkana-sipuli-oliiviseos öljytylle uunivadille. Mausta suolalla ja pippurilla.
- Pirskottele sitruunamehua kalojen molemmille puolille ja asettele kalapalat pinaattiseoksen päälle. Jaa korppujauhoseos tasaisesti kalojen pinnalle ja pirskottele viimeiseksi päälle oliiviöljyä.
- Paista uunin keskiosassa noin 15-20 minuuttia.
- Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi uunissa paistettujen perunoiden kera.